kello ikoni

Hae verkossa, saat lainapäätöksen minuuteissa.

 

Uusien yritysten määrä kasvussa

Tilastokeskuksen tilastojen mukaan vuonna 2016 aloittaneita yrityksiä oli prosentin verran enemmän kuin vuotta aikaisemmin. Lopettaneita yrityksiä oli puolestaan kolme prosenttia vähemmän kuin vuonna 2015.

Uudet yritykset 2016

Vuonna 2016 aloitti toimintansa 28 533 uutta yritystä, mikä vastaa 7,6 prosenttia koko yrityskannasta. Ammatillinen, tieteellinen sekä teknillisen toiminnan toimialat vetivät eniten uusia yrityksiä puoleensa. Näillä aloilla aloitti 4 602 yritystä eli 16,1 % kaikista vuonna 2016 toimintansa aloittaneista yrityksistä. Uusimaa loisti tilastoissa uusien yritysten määrässä, sillä niitä aloitti alueella 10 943 kappaletta. Kun tilastoja tarkastellaan seutukunnittain, aloitti eniten yrityksiä (10 272 kappaletta) Helsingin seutukunnassa.

Lopettaneet yritykset 2016

Vuonna 2016 lopetti 24 870 yritystä eli 6,6 % koko yrityskannasta. Tilastojen kärjessä lopettamisen osalta oli kaupan toimiala, jossa toimintansa lopetti 18,9 prosenttia vuoden aikana lopettaneista yrityksistä. Uudellamaalla myös lopetti eniten (8 971 kappaletta) yrityksiä.  Helsingin seutukunta on tilastojen kärjessä myös lopettaneiden yritysten näkökulmasta, sillä niitä lopetti vuonna 2016 yhteensä 8 418 kappaletta. Tarkempia tilastoja aloittaneista ja lopettaneista yrityksistä vuonna 2016 saat Tilastokeskukselta.

Jaa LinkedInissä

Hae lainaa jo tänään

Yrityslainaa monenlaisiin tarpeisiin juuri sinulle sopivilla ehdoilla

Hae tästä »